Fasaanijahdit monipuolisessa maastossamme Uudellamaalla

Vuokrattavana myös viihtyisä takkatila, majoitusta sekä savusauna.

Palvelumme

Fasaanijahdit

Omatoiminen fasaanijahti Välimäki-ranchin monipuolisessa 30 hehtaarin maastossa, joka koostuu kahdeksan hehtaarin peltomaiseman ja 21 hehtaaria hoidetusta metsästä. Maastossa ei ole jahdin aikaan muita kulkijoita.

Kanakoiran omatoiminen koulutus

Omatoiminen fasaanitreeni Välimäki-ranchin mailla sisältää yksinoikeuden maastoon valitsemanasi ajankohtana.

Vuokrattavat tilat ja majoitus

Meiltä voit lisäksi vuokrata savusaunan, pienen mökin yöpymiseen tai esimerkiksi kokouksiin erinomaisesti soveltuvan takkahuoneen.

Hyvä, vaihteleva maasto ja linnut, joilla on hyvä lentokyky

Joonas Hyttinen

Teillä on mukava maasto, se on tärkeää ja lintujen hyvinvointi heijastuu kuntoon, mikä on myös tärkeää

Johanna Björkroth

Käyntimme tarkoitus oli harjoitella ensimmäisiä lintutilanteita nuorella koiralla ja siihen alue soveltui erinomaisesti.

Peter von Weissenberg

Fasaani

Kestävästi kasvatettuja fasaaneja

Välimäki-ranchin toiminta perustuu kiinnostavaan maastoon ja terveiden, virkeiden ja lentokykyisten fasaanien kasvattamiseen. Haudomme linnut munista ja kasvatamme aikuisiksi tilalla. Laajennamme ja uusimme ranchin lintukantaa ostamalla munia tunnetuilta fasaanien kasvattajilta.

Ranchin toiminnassa käytetään vain aikuisia, terveitä ja kestäviä lintuja. Ruokimme fasaaneja monipuolisesti ja hyvin läpi kauden, jotta kestävyys ja lentokunto olisivat parhaita mahdollisia. Meillä on tilava ja puhdas tarha, jossa linnuilla on tilaa liikkua. Ranchin emäntä huolehtii tilan toiminnasta lintujen hyvinvointi edellä, mikä on Välimäki-ranchin toiminnan prioriteettina.

Ranchin maastoa

Ranchin monipuolinen maasto

Välimäki-ranch sijaitsee Uudellamaalla, 50 kilometriä Helsingin ydinkeskustasta.

Ranch sijaitsee päättyvän tien päässä ja, vaikka pihatie tuntuu kapealta, perillä on tilaa isollekin autolle kääntyä. Ranchin maasto on vaihteleva: siihen kuuluu kahdeksan hehtaaria peltoa, 21 hehtaaria metsää sekä Vihtijoen latvavedet, jotka virtaavat maiden halki.

Maasto on kumpuilevaa, joten välillä saatat jopa hengästyä kivutessasi tilan metsäteitä kohti mäen lakea. Ranchimme on jo pitkään ollut harrastus- ja virkistyskäytössä, joten metsät ovat luonnonmukaisia ja niityt kasvavat heinäkasveja ja lehtipuun alkuja. Metsässä on tehty harvennushakkuut vuonna 2022, joiden jäljiltä näkyvyys on avartunut ja hakkuujäänteet painuvat hyvää vauhtia ravitsemaan metsän ekosysteemiä. Niityillä kasvaa pitkä heinä, niittykukkia ja talven törröttäjiä, jotka tarjoavat linnuille jonkinlaista suojaa myös talvella. Emännän tavoitteena on siirtää niityille ja tarhojen ympärille havupuita, jotka tulevat vuosien mittaan suojaamaan lintuja myös talvisin.

Ranchin päärakennus

Ranchista lyhyesti

Ranch-nimi tulee talon ja sen pihapiirin ilmeestä, jotka ovat saaneet vaikutteita amerikkalaisten arojen hirsitaloista. Taloa kiertää suoraa auringonpaistetta varjostava terassi, jolle on ovi lähes jokaisesta talon huoneesta. Talossa on viisi takkaa ja kaikista taloon käytetyistä materiaaleista sekä sisustusvalinnoista, kivestä ja tuppeen sahatuista laudoista näkee, että valinnat on tehty tarkasti arojen esikuvia kunnioittaen.

Ranchin tunnelma on persoonallinen, tilava ja maanläheinen. Viisitoista vuotta sitten remontoidut ja osin rakennetut rakennukset on tyylitelty tukemaan amerikkalaisen maalaistalon tunnelmaa. Talon lämmittäminen vaatii isännältä talvisin hauista, kun hän hakkaa takkaan oman metsän lämmityspuita. Isännän hommana on myös hoitaa lumityöt, joita saa sään mukaan ajaa aamutuimaan.

Yhteystiedot

Sanna Muukka
Sanna Muukka Ranchin emäntä
sanna@valimakiranch.fi 044 507 1633
Pekka
Pekka Roivainen Ranchin isäntä
Ajo-ohjeet

Lähde Helsingin keskustasta ajamaan pohjoiseen E12-tietä. Käänny Lopen suuntaan Klaukkalan kehätielle ja jatka Lopen tietä suoraan. Matkan varrella ohitat Röykän kylän. Tie jatkuu Vihtijärven ja Lapoo-järven välistä, minkä jälkeen käänny vasemmalle Koulunummentielle. Muutaman sadan metrin päästä käänny jälleen vasemmalle Vihtijärventielle. Aja noin 5 kilometriä, kunnes näet vasemmalla Salmojantien kyltin. Postilaatikoilta valitset keskimmäisen, "mökkitien-näköisen" tien, jolloin valkea talo jää vasemmalle, ajat noin 200 m kiviportille ja siitä vielä 200 m Ranchin pihaan. Tervetuloa Välimäki-ranchille!

Seuraa meitä Instagramissa: @valimaki_ranch